AAMULEHTI: "MOONALLA EI KÄY AIKA PITKÄKSI. ARKKITEHTI, YRITTÄJÄ, OPISKELIJA HALUAA VIEDÄ FARKKUBRÄNDINSÄ MAAILMALLE"

piece-of-jeans-aamulehdessä-pirkanmaalla-tampereella-hervannassa-tapahtuu-yrittäjyys-yritys-liiketoiminta-liike-elämä-yrittäjän-arki-tarina.

Aamulehdestä bongattua. Tampereella tapahtuu.

Olen tosiaan Moona, 25-vuotias yksinyrittäjänainen Tampereelta. Valmistuin toukokuussa 2020 arkkitehdiksi Tampereen Yliopistosta, ja paraikaa opiskelen liiketalouden erikoisammattitutkintoa samalla kun pyöritän yritystäni kotitoimistoltani käsin. Tuotteiden ompelun olen ulkoistanut alihankkijalleni, sillä ihan kaikkeen ei minunkaan aika riitä.

Arkkitehdin opinnoista olen ollut suunnattoman ylpeä, ja hämmästynyt samalla kuinka paljon yhteisiä asioita ja liiketoimintaani auttavia asioita arkkitehdin tutkinnosta onkaan minulle voinut olla. Siis hämmästyttävän paljon! Vaatetusala ja verkkokaupan pyöritys on jokseenkin aika visuaalispainotteista, joten eipä ihme, että arkkitehdin visuaalisista opinnoista on ollut minulle paljon hyötyä. Verkkokaupan, logon ja tuotteiden sekä someilmeen olen itse omin kätösin luonut ja niiden ylläpitokin kuuluu minun vastuualueisiin.

Alla muutamia poimintoja Aamulehdestä luetusta artikkelista.

tekstiilijäte-suomessa-uusiokäyttö-vanhat-rikkinäiset-farkut-tampere-kierrättää-farkkupaikka-paikkaa-farkkusi-pala-neliö-korjaa-korjauta-mallisuoja-kierrätysraaka-aine.piece-of-jeans-unikorni-yrittäjyyskilpailun-voittaja-yrittäjyys-kilpailuvoitto-voittaja-naisyrittäjä-tamperelainen-pirkanmaa-pala-farkkua-farkkupalat.

 TUTUSTU TUOTTEISIIN JA IHASTU! 

Koko juttuun pääset käsiksi Aamulehden netistä.

 


Laissez un commentaire

Veuillez noter que les commentaires doivent être approvés avant d'être affichés